Helsingin Sanomissa oli torstaina 10. helmikuuta Sakari Hällforsin artikkeli Seksuaalisuutta vai seksualisointia?, jossa mietiskeltiin vähän kuivasti ja pintapuolisesti videopelien naiskuvaston kapeutta. En puutu nyt siihen, että kyllähän naishahmojen moninaisuus on kasvanut viime aikoina jonkin verran (ajatellaan vaikkapa The Last of Us -sarjaa), vaan keskityn kummastelemaan Hällforsin yhtä sanavalintaa.
Kerrottuaan Metal Gear V: The Phantom Pain -pelin Quiet-hahmosta Hällfors vertaa häntä oitis Lara Croftiin (kuten on tapana…):
Quietin tapaus muistuttaa monilta osin paljon kiistaa paljon vanhemmasta hahmosta, Tomb Raider -pelien päähahmo Lara Croftista. Croft on erittäin seksuaalinen, mutta toisaalta myös vahva naispäähahmo. Hahmon seksuaalisuutta on korostettu vanhoissa Tomb Raider -peleissä hahmon vähäpukeisuudella ja erilaisilla kuvakulmilla, joilla mahdollisimman paljon seksualisoidusta naisvartalosta on saatu mahdutettua kuvan sisälle.
Tämä on minusta erikoinen tapa nähdä Lara Croft. Mikä ihme Larasta tekee seksuaalisen hahmon? Sekö riittää, että on nuori ja kaunis nainen? Toki alkuperäisen pelisarjan tiukat shortsit ja toppi sekä pitkä liehuva letti on helppo nähdä vähän pornoina, mutta minä kuvaisin niitä enemmän seksikkääksi kuin seksuaaliseksi.
En minä ole koskaan kokenut Lara Croftia yhtään seksuaaliseksi. On tietysti nyt jo jonkin aikaa siitä, kun olen ysäri-TR:t pelannut, joten voi olla että muistan väärin (ja 2000-luvun TR-pelejä en ole pelannut ollenkaan), mutta ei kai Laralla ole koskaan esimerkiksi ollut romanttisia tai seksuaalisia suhteita toisiin hahmoihin? Reboot-sarjassa Laralla oli sidekick-hahmo Jonah, mutta tämä suhde oli minusta ehdottoman platoninen ystävyyssuhde.
En muista, että Lara olisi koskaan pussaillut, sekstaillut saati edes suuremmin flirttaillut peleissään kellekään. Totta kai Lara on kaikissa peleissään nuori ja kaunis, mutta ei nuoruus ja kauneus sinänsä ole – naisillakaan – seksuaalisuutta. Seksuaalisuus on toimijuutta ja haluja suhteessa toisiin ihmisiin, ulospäin suuntautuvaa.
Minusta Lara Croft on itseilmaisultaan kuin punavuorelaisen kultasepänliikkeen myyjä: näyttävä, huoliteltu ja tyylikäs, mutta myös ehdottoman asiallinen ja hillitty. Lara on luultavasti ihan keskimääräisen seksuaalinen englantilaisnainen, mutta oma näkemykseni on, että hän pitää sen aika tarkasti omana tietonaan, emmekä pääse pelien tarinoissa juurikaan näkemään tätä puolta hänen persoonastaan.
Voiko Lara Croftia kutsua seksuaaliseksi, jos hän ei koskaan tee tai sano mitään seksuaalista? Mistä se seksuaalisuus voi ihmiseen tulla, jos ei hänestä itsestään?
Seksikkyys taas voi minusta hyvin olla ainoastaan katsojan silmässä ja makuasia.
Tietysti on aito ongelma, että videopelien naishahmojen representaatio on kovin kapea: nuorta, valkoista, kuvankaunista ja hoikkaa. Ehkäpä tästä emergoituu toinen ongelma yhdistettynä siihen, että (videopelien ydinyleisönä pidetyille) nuorille miehille naishahmoja halutaan useimmiten tarjota nimenomaan seksiobjekteina.
Kyse ei vain ole Laran seksuaalisuudesta vaan pelaajan seksuaalisuudesta, jonka toteuttamisen välineenä hänen on tarkoitus kokea Lara. Tässä seksuaalisuudessa toimijuus on oletetulla heteromiespelaajalla ja Lara Croft on sen passiivinen kohde. Naiseus sinänsä on seksuaalista heteromiehen silmissä. Seksiobjektius on juuri sitä, että vain ulkomuodolla on väliä: objektilla ei ole toimijuutta, vaan hänen pelkkä staattinen olemisensa on väline jonkun toisen seksuaalisuudelle.
Artikkelin laajempi ajatus on toki aivan kohdallaan. On todella tarpeen tarkastella kriittisesti, milloin mediassa (videopelit mukaan lukien) seksuaalisuus esitetään neutraalina, terveenä, aktiivisena ja monipuolisena osana ihmisyyttä siinä missä kaikki muukin, mitä ihmisyydestä median tarinoissa kerrotaan, ja milloin taas hahmot ovat ulkokohtaisesti seksualisoituja, kuten Hällfors otsikoinnissaan punaiseksi langaksi kiteyttää.