Työskentelen nykyään tietotekniikka-asiantuntijana. Se on sellainen laaja ja hankala käsite, joka kattaa ihan liian monta erilaista ATK-työläistä ihan liian monissa erilaisissa tehtävänkuvissa työpaikallani. Esimiehellänikin on sama titteli!
Tähän mennessä työnkuvaani on varsinaisesti kuulunut muutaman palvelimen toiminnan valvominen, opetteleminen, sisäistäminen ja jatkokehittäminen.
Työ on jatkuvaa opettelemista. Edellistä työtäni lääketieteellisenä tekstinkäsittelijänä olin tehnyt jo monta vuotta – tavanomaisena työpäivänä ei juuri tullut vastaan yllätyksiä eikä ongelmia. Osasin hommani hyvin. Tulosta tietysti syntyi hyvin vaihtelevasti motivaation ja vireystason mukaan, mutta joka päivä ei joutunut olemaan ammattitaidollisesti hätää kärsimässä.
Nykyisessä työssäni tyypillinen päivä on sellainen, että suurin osa työajasta kuluu kaikenlaisen teknisen dokumentaation ja olemassa olevan koodin sekä asetus- ja lokitiedostojen lukemiseen. Opiskeltavaa, ongelmienratkontaa, suunnittelua, ennakointia, avun pyytämistä ynnä muuta sellaista on ihan tuhottomasti. Tulosta syntyy hitaasti ja harvakseltaan, ei edes ihan joka päivä.
Minulla ei myöskään ole mitään koulutusta työtehtäviini. Olen tietotekniikassa täysin itseoppinut. Jonkin verran toki työkokemusta on, mutta tipoittain ja kauan aikaa sitten. Tällä alalla tekniikka ja ehkä vähän yllättäen työskentelykulttuurikin muuttuu aika nopeasti.
Melkein koko työni sisältö on opettelua, googlaamista, kokeilemista, selvittämistä ja ongelmien ratkaisemista. Pohjimmiltaan on todella raskasta, että työnkuvaan on sisäänrakennettuna jatkuva, syvä ammattitaidottomuuden tunne. Tunne siitä, että koko ajan on edessä jokin asia, jota ei ymmärrä.
Onneksi tästä vähän jotain maksetaankin.