Päivän tee: lu’an gua pian

Tänään ei ollut tee kupissa vaan puolen litran kulhossa. Yleensä syön keittoja ja kaikenlaisia tofusörsseleitä tästä, mutta tänään mätin laadukasta vihreää teetä reilun ruokalusikallisen pohjalle ja kuumaa vettä perään.

Illan tee on nimeltään lu’an gua pian ja se on peräisin muistaakseni Teepolusta. Ihan varma en ole, koska myyntipakkausta ei ole tallessa, vaan olen siirtänyt tuotteen tähän viehättävään lasipurkkiin.

(Jos muuten olet lähimmäiseni ja sinulla on ylimääräisiä nelikulmaisia lasipurkkeja, saat kaikin mokomin lahjoittaa niitä minulle.)

Teen hauduttaminen kulhossa on mukavaa hommaa. Siinä on karsittu kaikki turha pois: kannut, siivilät, kupit. On vain astia, vesi ja lehdet.

Kulhossa tee on ihanasti läsnä. Kulholla on sama viehätys kuin lasiastioilla: kauniisti vedessä tanssahtelevat lehdet ovat näkyvillä ja tuovat nautiskeluun visuaalisen elementin.

Tietysti kulhossa lehdet ovat melko valtoimenaan ja kelluvat ensimmäisen haudutuksen aikana pitkin poikin. Jos ei tykkää saada teelehtiä suuhunsa, niitä joutuu alkuun vähän puhaltelemaan pinnalta sivuun ennen hörppäämistä. Viimeistään toisella haudutuksella lehdet ovat kuitenkin vettyneet sen verran, etteivät ne enää tule tielle.

Kulhossa ei kannata hauduttaa sellaisia teelaatuja, jotka menevät pahasti kitkeriksi liian pitkästä lillumisesta. En esimerkiksi mitään hentoisen pikkutarkkaa senchaa hauduttaisi kymmeniä minuutteja kulhon pohjalla.

Lu’an gua pian (“meloninsiementee” lehtien muodon mukaan) on kuitenkin laadukas kiinalainen vihreä tee, joka tuntui soveltuvan kulhosta nauttimiseen oikein hyvin. Nesteestä ei tullut liian kitkerää. Maku oli toki voimakas, mutta siinä tuntuivat kitkeryyden sijaan tukeva vihannesmaisuus ja umami. Ruohoiselta tämä tee ei kuitenkaan maistu, vaan mieleen tulevat kaali ja pinaatti.

Talvi-iltana on kiva juoda vahvaa teetä, joka on kuin suolatonta ja kaloritonta keittoa. Jotakin pinaatti- ja misokeiton tapaista lohturuokaa, joka tasoittaa mielialaa mutta samalla virkistää.