Hermoraun.io

Rakkaimmat sanakirjani

Kieli

Pino sanakirjoja pöydällä.

Minulla oli 2000-luvulla sellainen vaihe, että keräilin sanakirjoja. Hurahdin siihen kai lukiossa, kun ensimmäistä kertaa havahduin siihen, että netistä voi heräteostaa kirjoja erittäin pienellä vaivalla. Oli myös kesätyörahaa ja sillä lailla.

Tietysti minulla oli koulun kieliopintoja varten hankittuja ihan järkeviä sanakirjoja, sellaisia kuin englanti, ruotsi, saksa ja ranska. Lisäksi oli tietysti vanhempieni vanhoja sanakirjoja heidän omilta kouluajoiltaan ja varsinkin isäni kovasti rakastamia sivistyssanakirjoja. Tykkäsin selailla lapsena sanakirjoja ajankulukseni silloin tällöin.

Sivistyssanaa pidetään muuten nykyään – hyvästä syystä – vanhentuneena terminä ja sen sijasta suositaan sellaisia vaihtoehtoja kuin vierassana tai sitaattilaina. Itse olen joskus kutsunut niitä internationalismeiksi, mutta en kyllä yhtään nyt tiedä, mistä ja minkä vuoksi olen moisen tavan omaksunut.

Lukiossa ostin suomi–japani–suomi-sanakirjan, joka oli ensimmäinen huvin vuoksi ja hetken mielijohteesta ostamani sanakirja. Yritin tätä kirjoittaessani etsiä sitä hyllystä, mutta en löytänyt. Arvelen, että olen jonkin muuton yhteydessä kotikirjastoa harventaessani vienyt sen antikvariaattiin tai kierrätyskeskukseen. Ehkä ihan järkevää, sillä muistaakseni se ei ollut sanakirjana kovin hyvä, kaunis eikä kiinnostava.

Jossain vaiheessa lienen kyllästynyt sanakirjojen keräilyyn. Mitään tietoista päätöstä en ole tehnyt lopettaa sitä, mutta en kai vain ole enää pitänyt sitä mielenkiintoisena. Kokoelma kyllä täydentyy yhä edelleen, mutta ajattelen sitä harvoin ja käytän aikani sekä rahani nykyään kiintoisampiin asioihin.

Joitain nostoja kokoelmastani

Iso, kaksiosainen, kovakantinen painos Kotuksen ja Eesti keele instituutin yhteisestä Suomi–viro-suursanakirjasta vuodelta 2003 (ISBN 951-9475-97-4, 951-9475-98-2).

Tätä kirjoittaessani opin, että tästäkin on verkkoversio nykyään. Onpa hyvä tietää!

Eesti–soome sõnaraamat 2015 (ISBN 978-9985-68-297-5, Valgus). Tätä kuljetin yli kuukauden repussani joka paikkaan yhdessä Robert Kurvitzin romaanin Püha ja õudne lõhn (2013) kanssa kevättalvella 2022, kun työstin Skrolliin artikkeliani Disco Elysium -pelistä.

Neliosainen, kovakantinen Inarilappisches Wörterbuch (Suomalais-ugrilainen seura) 1980–1990-luvuilta.

Suomi–latina–suomi-sanakirjoja. Opiskelin latinaa perus- ja jatkokurssin klassisten kielten laitoksella noin 2006–2007. Tallessa on myös laitoksella tuolloin käytetty oppikirjasarja.

Pekka Sammallahden Sámi–suoma–sámi sátnegirji (ISBN 978-951-8939-28-6) (Saamelais-suomalais-saamelainen sanakirja). Eräässä vaiheessa 2000-luvun lopulla kannoin tätä aina mukanani kaikkialle, koska opiskelin niin tiiviisti saamelaiskieliä yliopistossa ja pohjoissaame pyöri mielessä jatkuvasti.

Kolmiosainen, kovakantinen Kotuksen Suomen sanojen alkuperä, etymologinen sanakirja 1990–2000-luvuilta. Nykyään lähinnä koristeena hyllyssä, koska aineisto on digitoitu ja paljon helpommin saavutettavissa netistä (linkki alempana). Tämän digitointia saatiin kyllä odottaa jostain syystä vuosikausia!

Niemi, J. ja Mosin M. Ersäläis-suomalainen sanakirja (Turun yliopisto 1995, ISBN 951-29-0496-9).
Alhoniemi, A., Agafonova, N. ja Mosin, M. Suomalais-ersäläinen sanakirja (Turun yliopisto 1999, ISBN 951-29-1608-8).

Swahili–suomi–swahili-sanakirja (SKS 2002, ISBN 951-746-345-6).

Lääketieteen termit. Duodecimin selittävä suursanakirja (Duodecim 1997, ISBN 951-8917-72-8). Tämä on äitini vanha – sain sen häneltä noin vuosikymmen sitten, kun olin töissä HUSilla tekstinkäsittelijänä eli sanelunpurkajana. Tässä on Kätilöopiston sairaalan leima ja kuulakynällä merkintä “PSPKL–1997–KONEK.” eli perhesuunnittelupoliklinikka, vuosi 1997, konekirjoitus. Tämäkin alkaa olla sen verran vanha, että tästä voi jo lystikkäästi kummeksua ajastaan jälkeen jääneitä ilmauksia. Täältä löytyy esimerkiksi:

biseksuaalinen bisexualis la, bisexual e (< bis la kahdesti + sexus la sukupuoli) biseksuelli; 1. yksilö jolla on sekä naisen että miehen sukupuolielimet; ks. myös hermafrodiitti; 2. yksilö jonka sukupuolinen mielenkiinto suuntautuu kummankin sukupuolen edustajiin

Suosimiani digisanakirjoja

Käytän sanakirjoja joka päivä, vaikka tietysti nykyään aika harvoin fyysisiä versioita. Seuraavia nettisanakirjoja käytän ainakin viikoittain:

Säännöllisessä mutta ei ihan yhtä taajassa käytössä ovat myös:

Sanakirjojen kirjo

Sanakirjoja on paljon erilaisia. On yhden tai useamman kielen sanakirjoja. Yhden kielen sanakirjoissa sana-artikkelien kieli ja annettujen merkitysten kieli on sama. Usean kielen sanakirjoissa kieliä voi olla enemmän kuin kaksi: minulla on esimerkiksi Sámegiel loddenamahusat (Saamenkielinen lintunimistö, Samuli Aikio 1993), jossa käsitellään lintujen nimityksiä rinnakkain latinaksi, suomeksi, ruotsiksi, norjaksi ja pohjoissaameksi.

Etymologisissa sanakirjoissa selitetään sanojen historiallisia alkuperiä.

Jotkut sanakirjat ja sanastot ovat ammatillisia tai tieteellisiä. Niissä rajataan sana-artikkelit jonkin tietyn aihepiirin mukaan, esimerkiksi lääketieteen tai oikeustieteen sanastoon. Tällaisesta hyvä esimerkki on paitsi edellä mainitsemani Duodecimin Lääketieteen termit, myös Microsoft Terminology Search, josta voi hakea Microsoftin käyttämää tietoteknistä termistöä useilla kielillä.

Turisteille suunnataan paljon pieniä ja näppäriä taskusanakirjoja, jotka voivat sisältää tavanomaisen sanasto-osuuden lisäksi esimerkiksi erillisen paikannimiosuuden tai tärkeimpiä sanontoja ja käytännön fraaseja. Sellaisia, joita käytetään ravintolassa tilaamiseen ja takaisin hotelliin suunnistamiseen.

Eräs äkkiseltään yllättävä sanakirjatyyppi on käänteissanakirja. Sellaisessa sanat on aakkostettu lopusta alkuun, näin ikään. Suomessa ja muissa vahvasti suffiksoivissa kielissä käänteissanakirjoja voi käyttää esimerkiksi johto-opin tutkimukseen, mutta ovat ne käyttökelpoisia muutenkin.

Anni Jääskeläinen on kirjoittanut hyviä ajatuksia käänteissanakirjoista blogissaan Sanat ja sävel, joten en käy niitä tässä enempää erittelemään.

Suomalaiselle sanoittajalle tai räppärillekin käänteissanakirja voi toimia työkaluna riimittelyyn, mutta se johtuu siitä, että suomen oikeinkirjoitus on niin kovin säännöllistä. Monissa kielissä näin ei ole, joten ainakin englanniksi on olemassa erityisiä riimisanakirjoja (rhyming dictionary), joissa sanat järjestetään ääntämysasun, ei kirjoitusasun, mukaan lopusta alkuun.

Sanakirja on aina jäljessä

Sanakirjaan ei tietenkään ole hyvä suhtautua ehdottomana auktoriteettina. Välillä lehdissä uutisoidaan siitä, että vaikkapa Kielitoimiston sanakirjaan tai Oxford English Dictionaryyn on kelpuutettu uusia sanoja, ja sitten yritetään “herätellä keskustelua” tai lietsoa someraivoa siitä, että ovatkos nämä nyt muka oikeita sanoja vai nuorison hölmöilyjä.

Harvoissa konteksteissa sanakirjaa kannattaa pitää mittarina siitä, onko jokin sana sana vai ei. Sanakirjatyö on aina reaktiivista ja deskriptiivistä. Sanakirjat ovat myös työkaluja, jotka suunnitellaan palvelemaan jotakin tarkoitusta. Ne ovat apuvälineitä käyttäjiään varten, eivät tyhjentäviä hyväksyttyjen sanojen luetteloita.

Painetuissa sanakirjoissa onkin ainakin tätä nykyä myös johdantoluku, jossa kerrotaan seikkaperäisesti sanakirjantoimittajien metodeista, lähteistä, sanakirjan painotuksista ja päämääristä sekä siitä, miten sanakirja pyrkii täydentämään edeltäjiään. Näitä on minusta joskus hauska lueskella, ja niistä voi muodostaa myös käsityksen siitä, millaisia puutteita tai tietoisia rajauksia sanakirjassa saattaa olla.

Käyttäkää sanakirjoja!

Ylipäätään haluaisin, että ihmiset käyttäisivät sanakirjoja enemmän. Niitä on nimittäin halvempaa, helpompaa ja nopeampaa käyttää kuin koskaan ennen. Sanakirjat ovat melkein tykkänään kaikki netissä nykyään ja niihin on nopeat ja kätevät hakukäyttöliittymät, joilla kulloinkin mietityttävän sanan saa esille muutamassa sekunnissa. Minua harmittaa valtavasti joka kerta, kun luen suomalaisesta sanomalehdestä juttua, jossa toimittaja on kiireessä kääntänyt omin päin jotakin englanninkielistä twiittiä tai lehdistötiedotetta ja käyttänyt jotakin ihan hölmöä sanaa, vaikka paremman olisi löytänyt nopealla tarkistuksella sanakirjasta.

Kukaan ei osaa edes omaa äidinkieltään niin hyvin, että osaisi kaikkien sanomalehdissä käsiteltävien ammattien, poliittisten aiheiden, filosofioiden, tieteen, taiteen, talouden, teollisuuden ja historian sanat – puhumattakaan vieraista kielistä. Minulle ainakin tulee joka päivä vastaan jokin abstrakti käsite, kasvi, viranomainen, vanhanaikainen elinkeino, fysiikan suure, alkuaine, lääke tai polkupyörän osa, jota en osaa suomeksi, englanniksi, ruotsiksi tai välttämättä millään kielellä.

Sen sijaan, että käyttäisin valtavasti aikaa pähkäilyyn tai arvaisin jotain, katson sanakirjasta. Joku ammattilainen tai muuten asiaansa syvästi vihkiytynyt on jo tehnyt työn puolestani, ja minun on helpompaa kuin koskaan ennen hyötyä siitä.

Muutama vuosi sitten aloin harrastaa filmivalokuvausta ensimmäistä kertaa sitten 1990-luvun, vähän niin kuin isävainaan muistoa käsitelläkseni. Kuten nykyään kaikissa asioissa, myös tässä aiheessa yksi tärkeimpiä lähteitäni oli YouTube, jossa tietysti valtava enemmistö laadukkaista videoista on englanninkielisiä. Olin toki myös Facebookin Filmikuvaus-ryhmässä ja seurasin joitain suomenkielisiäkin filmitubettajia, mutta näissä piireissä minua nyppi kovasti se, että varsinkaan vähän nuoremmat ihmiset eivät enää joko osanneet tai välittäneet käyttää käsitteistä niiden suomenkielisiä nimiä.

Olisivat käyttäneet sanakirjaa. Välistä tiputtelinkin keskustelujen lomaan linkkiä Erkki Peltomaan pelkistettyyn mutta varsin kattavaan video- ja valokuvaussanastoon. (Ei sekään täydellinen ole: selailin sitä tätä kirjoittaessani, ja silmääni sattui ainakin se seikka, että cropping ei kyllä minusta ole retusointia vaan pikemminkin rajaamista.)

Suomessa kuitenkin on otettu analogisia valokuvia 1840-luvulta alkaen, ja vaikka ensimmäiset kuvaajat olisivatkin olleet ruotsinkielisiä, on suomenkielistä alan sanastoa varmasti karttunut vähintään 1860-luvulta asti. Valokuvataiteen museon I. K. Inhaa koskevassa artikkelissa on pitkä katkelma hänen itsensä kirjoittamaa tekstiä, joka on valitettavasti vähän huonosti lähteistetty ja päivätty, mutta arvelen sitä 1890- tai 1900-luvun tuotteeksi. Siitä käy hyvin ilmi, miten Inha kertoi jo tuolloin valokuvauksesta erittäin kansantajuisesti ja suomenkielisillä termeillä. Filmi oli tuolloin uusi keksintö verrattuna perinteisiin lasilevyihin, ja Inha käyttää sitaattilainaa muodossa filmsi mutta sen rinnalla myös sanaa lehti.

Pidän kovin harmillisena, jos nykynuoriso heittää kaiken tämän yli 150 vuoden aikana kertyneen ja vakiintuneen suomenkielisen valokuvaussanaston menemään. Niin voi käydä, jos kaikki opettelevat harrastuksensa englanniksi Internetistä vaivautumatta sanakirjan äärelle.

Eikä tämä toki koske pelkästään valokuvausta. En ole varma, mutta uskon, että esimerkiksi tietotekniikan suomenkielinen sanasto tai ainakin ammattilaisten taitotaso siinä on heikentynyt siitä, mitä se on ollut vaikkapa 1970-luvun ATK-ammattilehdissä.