Kävin tällä viikolla torstaina (24.5.) IT-alan seminaaritapahtumassa nimeltä Reaktor Breakpoint. Kokemus oli parhaimmillaan laimea, pahimmillaan vaivaannuttava.

(Eräällä tavalla ärsyttää myös se, että takavuosina Saksassa järjestettiin demoscene-tapahtumaa nimeltä Breakpoint, jolla ei ole tämän Helsingin Messukeskuksessa järjestettävän bisnes-PR-miesluolatapahtuman kanssa mitään tekemistä. Tästä ei kuitenkaan ole kyse tässä blogauksessa.)


Taasko on vuosi 1988?

Reaktor Breakpointin ohjelma alkoi eräässä Messukeskuksen pimennetyssä hallissa… tankotanssiesityksellä. Kello yhdeksältä torstaiaamuna minä istuin työnantajan maksamana ammattikonferenssissa katsomassa vähäpukeista naista tankotanssimassa satapäiselle (enimmäkseen mies-)yleisölle.

Ohjelmanumero tuli täysin puskista. Tapahtuman aikataulussa luki vain ”Opening show and welcoming keynote”.

Päivän aikana kävin tapahtuman järjestäjien kanssa sähköpostikirjeenvaihtoa, jonka toistan tässä kokonaisuudessaan lukuun ottamatta toisen osapuolen nimeä:

Hei.

Olen pettynyt järjestämäänne puolipukeiseen tanssiohjelmaan heti konferenssin aluksi. Kenen idea oli vieraannuttaa naispuoliset kävijät heti kättelyssä?

Ohjelmanumero oli jopa oman code of conductinne vastainen: sexual images in public spaces, unwelcome sexual attention, advocating or encouraging…

Yst. terv. Ronja Koistinen

Hei Ronja ja kiitos palautteestasi!

Olemme hyvin pahoillamme, että esitys aiheutti sinulle tällaisen tunteen. Valitsimme avaukseen olympialaisiin tähtäävän urheilulajin, eli tankontanssin, sillä se yhdistää notkeutta, voimaa ja akrobatiaa. Kyseessä on vaikea ja haastava urheilulaji, jonka historia ulottuu Intiaan ja Kiinaan, joissa pystytangolla on harrastettu akrobatiaa jo vuosisatojen ajan. Meille esiintyi maamme valovoimaisimpiin kuuluva lajin taitaja Henriikka Roo.

Toivottavasti konferenssin muu sisältö on enemmän mieleesi!

Hyvää seminaaripäivää toivottaen, Reaktor Breakpoint -tiimi

Luonnollisesti tunnustan, että kyse on rankasta taitolajista, jolla voi olla vaikka kuinka ihmeellinen historia. Ei minusta olisi tuohon.

Kaikella on kuitenkin aikansa ja paikkansa. Kyllä minäkin tykkään katsella vähäpukeisia naisia, mutta en tee sitä yhdeksältä torstaiaamuna työajalla. Tällaisenaan esitys (jota ei ole merkitty ohjelmaan) oli täysin irrallinen muusta tapahtuman sisällöstä, eikä sillä tuntunut olevan muuta merkitystä kuin tarjota naisen vartalo yleisön iloksi: talo tarjoaa, olkaa hyvä.

Erityisesti painottaisin sitä, mitä sanoin tapahtuman code of conductista. En pidä siitä, että ohjelmaan merkitsemätöntä vaivaannuttavaa alastomuutta lätkäistiin silmilleni yhtäkkiä ja yllättäen (sexual images, unwelcome sexual attention). Tulin tänne oppimaan uutta työtäni varten työnantajani maksamalla lipulla. Maksan ihan itse lippuni pornomessuille ja burleskiklubeille.

Yst. terv. Ronja

Hei Ronja,

Kiitos viestistäsi ja palautteestasi. Otimme palautteesi pohjalta asian myös keskusteluun tiimimme kanssa.

Valitsimme Henriikan esiintyjäksi konferenssiimme myös sen vuoksi, että hän on tehnyt paljon töitä tankotanssiin liitettyjen stereotypioiden rikkomiseksi. Koemme, että myös miesvaltaisella teknologia-alalla on paljon esimerkiksi sukupuoleen liittyviä stereotypioita rikottavaksi ja haluamme osaltamme olla mukana rikkomassa niitä. Henriikka tulee esiintymään myös lopetusnumerossamme klo 17.30 alkaen.

Toivottavasti konferenssipäiväsi on muilta osin ollut mieluinen. Otamme palautteesi vakavasti ja mikäli haluat keskustella aiheesta lisää henkilökuntamme kanssa, voit olla yhteydessä häirintävastaavaamme XXXX.

Parhain terveisin Reaktor Breakpoint -tiimi

Hei vielä,

Ottakaa ensi kerralla lavalle miespuolinen tankotanssija. Eikö se olisi hyvä tapa ravistella sekä tankotanssin että miesvaltaisen teknologia-alan sukupuolistereotypioita? 😊

Muilta osin konferenssi oli oikein mukava, kiitos paljon!

Ronja

Pidin sähköposteihini vastanneen (etunimen perusteella naisoletetun) ihmisen puolustuksia lähinnä saivarteluna.

Miten ihmeessä sitä paitsi teknologia-alan sukupuolirooleja rikkoo se, että alan tapahtumassa on nainen tanssimassa tangolla melkein alastomana?

Mieslapset

Ilman tankotanssijaakin tapahtuma oli täynnä viitteitä maskuliinisesta keskenkasvuisuudesta.

Kaljarobotti, pallomeri ja katosta riippuva karkkibuffetti.

Oikeastaan ne luennotkin olivat aika kädenlämpöisiä. Puoleen tuntiin ei toisaalta kovin syvällisiä esityksiä mahdu juuri mistään asiasta.

Hyvä vinkki vastaaviin tapahtumiin aikoville: vältä suomalaisia esiintyjiä. Vaikka rallienglanti ei ärsyttäisikään, viimeistään täydellinen lavakarisman puute ja olemattomat esiintymistaidot saavat aikaan riittävän myötähäpeän.

Loppujen lopuksi tapahtumassa on tietenkin kyse lähinnä Reaktor-yrityksen PR-toiminnasta ja suhteiden solmimisesta. Olin ehkä naiivi, kun etukäteen toivoin jotain muutakin.