The Karate Kid ja sen jatko-osat ovat pidettyjä 1980-luvun amerikkalaisia kamppailudraamaelokuvia. Itselleni elokuvat ovat tärkeitä siksi, että ne ovat ensimmäinen kosketukseni japanilaiseen bonsaitaiteeseen, samoin kuin monelle muullekin länsimaiselle ikäluokkani bonsaiharrastajalle.

Youtube Red -palvelussa on tänä vuonna julkaistu uusi jatkotarinasarja nimeltä Cobra Kai. Katsoin sen tässä äskettäin ja pidin siitä kovasti.

80-luvun Karate Kid -sarja on altavastaajatarina teini-ikäisestä Daniel LaRussosta (Ralph Macchio), joka muuttaa uuteen ympäristöön ja yrittää löytää paikkansa maailmassa.

(On vielä neljäs elokuva The Next Karate Kid (1994), jossa opettaja Mr. Miyagi (Pat Morita) koulii taistelijaa Julie Piercestä (Hilary Swank). Tätä elokuvaa en ole nähnyt.)

Ensimmäiset kolme Karate Kid -elokuvaa ovat 80-lukulaista voimafantasiaa Sylvester Stallonen ja Arnold Schwarzeneggerin elokuvien tapaan, mutta ehdottomasti siinä sivussa myös tarina nuoruuden etsikkoajasta, mieheksi kasvamisesta ja siitä miten käyttää voimaa vastuullisesti.

Cobra Kai (2018)

Cobra Kai on Youtube Red -palvelussa julkaistu sarja, joka tuo Karate Kidin tarinan nykyaikaan. Sarjassa on lukuisia alkuperäisiä näyttelijöitä vanhoissa rooleissaan.

Sarja onnistuu erinomaisesti kuljettamaan tarinaa eteenpäin. Vanhat tutut hahmot ovat toki hersyvä nostalgiapläjäys, mutta he ovat myös muuttuneet kiinnostavasti iän myötä. Siinä missä Karate Kidissä LaRusson ja tämän vastustajan Johnny Lawrencen (William Zabka) motivaatioina ja huolina olivat tyttöjen voittaminen, mieheksi kasvaminen ja kunnia vertaistensa edessä, Cobra Kaissa samat hahmot kamppailevat isyyden ja maskuliinisuuden kriisin kanssa sekä yrittävät löytää omat tapansa jättää haluamansa jäljen maailmaan.

Viisikymppisten miesten elämät kohtaavat yllättäen, ja nyt mukana on omia ja ympäristön lapsia. Kuinka sovittaa maskuliinisen voiman ja menneisyyden senseiden opit nykyajan moniarvoiseen maailmaan? Mukana on nykyajan teemoja kuten nettikiusaaminen ja miehuuden roolin muutos.

Cobra Kain uusi sensei töksäyttelee päällisin puolin karmeita mielipiteitä, joissa tarkemmin ajatellen on kuitenkin vähän totuuden siementä. Esimerkiksi nettikiusaamisesta:

– What a bunch of pussies! In my day, when you picked on someone, you did it to their face! There was an honor to it!

Sarja myös kyseenalaistaa virnuillen tämän tästä keski-ikäisten sankariemme asenteita. Kun oppilaan kanssa juhlitaan kunnolla jonkin olutta vahvemman juoman kera:

– Ugh! – Drink that, it’ll put hair on your balls. – Is that a good thing? – Of course it’s a good thing!

Sarja on mainio. Sen 80-luvulla ohuemmat teinihahmot ovat keski-ikäistyttyään saaneet syvyyttä. He katuvat ja häpeävät, epäröivät ja toivovat parasta.

Naisten osa Cobra Kaissa on edelleen enimmäkseen sivustakatsojan, mutta sarja kyllä vihjaa, että seuraavalla kaudella tämä voi muuttua. Etupäässä ainakin ensimmäinen kausi on vahvasti tarina isistä ja pojista, ja naishahmojen luonteen kyllä tästä näkökulmasta ihan ymmärtää.

Siinä missä vuoden 2010 The Karate Kid -remake (jota en ole nähnyt) ei liity alkuperäiseen tarinaan mitenkään, se lienee ikään kuin sama tarina kerrottuna uudestaan uudelle yleisölle. Cobra Kai toimii sen sijaan parhaiten nimenomaan jatkotarinana, joka luultavasti kolahtaa kovimmin alkuperäisen tarinan 1980–90-luvuilla nähneille faneille. Sekä yleisö että hahmot ovat kasvaneet – millainen yhteys jälleennäkemisestä syntyy?