break from global yield try in class, finally raise in import while return is None, as with True? def not
The Karate Kid ja sen jatko-osat ovat pidettyjä 1980-luvun amerikkalaisia kamppailudraamaelokuvia. Itselleni elokuvat ovat tärkeitä siksi, että ne ovat ensimmäinen kosketukseni japanilaiseen bonsaitaiteeseen, samoin kuin monelle muullekin länsimaiselle ikäluokkani bonsaiharrastajalle.
Youtube Red -palvelussa on tänä vuonna julkaistu uusi jatkotarinasarja nimeltä Cobra Kai. Katsoin sen tässä äskettäin ja pidin siitä kovasti.
80-luvun Karate Kid -sarja on altavastaajatarina teini-ikäisestä Daniel LaRussosta (Ralph Macchio), joka muuttaa uuteen ympäristöön ja yrittää löytää paikkansa maailmassa.
Olen tässä kevään aikana rakennellut itselleni tiedostopalvelimen. Siinä on käyttöjärjestelmänä Debian 9. mdadm ja muutamat cronjobit lähettävät ajoittain postia, jonka lukeminen komentoriviltä on vähän nihkeää.
Tässä lyhyt kuvaus, miten sain sähköpostit varsinaisessa käytössä olevaan sähköpostiosoitteeseeni.
Ensin asennetaan palvelimelle Postfix. Tämä varmasti onnistuisi myös Debianin mukana tulevalla Eximillä, mutta Postfixilla tuntui onnistuvan helpommin. # apt install postfix
Postfixin asennuksen yhteydessä valitaan konfiguraatiotyypiksi ”Internet with smarthost”.
Editoidaan tiedostoa /etc/aliases ja varmistetaan, että root-käyttäjän postit ohjataan halutulle käyttäjälle.
Olen nyt reilun vuoden ollut IT-töissä alanvaihdon jälkeen. Palkka on noussut tonnilla ja työnkuvaan tullut rutkasti lisää itsenäisyyttä. Mutta jotain olen menettänytkin.
Olen laskujeni mukaan kahdeksan hengen tiimissäni ainut nainen. Muut ovat enemmän tai vähemmän perheellisiä setämiehiä.
Eikä sillä lopulta kai edes ole mitään väliä, että olen nainen. Jotenkin kuitenkin on sellainen olo, että elän ihan erilaista elämää kuin kollegani.
Minulla ei ole lapsia, autoja, moottoripyöriä eikä vaimoa. Elämässäni on lähinnä tämä työ, muutama tärkeä ihmissuhde ja pari harrastusta.
Kävin tällä viikolla torstaina (24.5.) IT-alan seminaaritapahtumassa nimeltä Reaktor Breakpoint. Kokemus oli parhaimmillaan laimea, pahimmillaan vaivaannuttava.
(Eräällä tavalla ärsyttää myös se, että takavuosina Saksassa järjestettiin demoscene-tapahtumaa nimeltä Breakpoint, jolla ei ole tämän Helsingin Messukeskuksessa järjestettävän bisnes-PR-miesluolatapahtuman kanssa mitään tekemistä. Tästä ei kuitenkaan ole kyse tässä blogauksessa.)
Taasko on vuosi 1988? Reaktor Breakpointin ohjelma alkoi eräässä Messukeskuksen pimennetyssä hallissa… tankotanssiesityksellä. Kello yhdeksältä torstaiaamuna minä istuin työnantajan maksamana ammattikonferenssissa katsomassa vähäpukeista naista tankotanssimassa satapäiselle (enimmäkseen mies-)yleisölle.
Kävin Chayassa teeostoksilla tällä viikolla. Ostin kestosuosikkiani everspringiä ja sain samalla pienen näytepakkauksen green jade -nimistä teetä, joka on hyvin samankaltainen taiwanilainen oolong.
Join green jadea eilen oikeastaan pitkin päivää ja monta haudutusta. Tee on aika ”helppojuontinen”: pehmeä, selkeä, makea ja raikas. Tässä ei ole mitään kitkeryyttä tai kummallista.
Everspring on green jadea jonkin verran makeampi ja hedelmäisempi. Molemmissa on kyllä esillä sama makeus, kukkaisuus ja kermaisuus, mutta green jade on vähän hillitympi makeuden suhteen ja ehkä myös hivenen umamisempi.
Silloin kun minä olin nuori, tietokoneita, tietokonejärjestelmiä ja tietokoneilla työskentelyä kutsuttiin ATK:ksi. Automaattinen tietojenkäsittely.
Nykyään ATK:lla on pahasti vanhentunut klangi. Tarkistin Kielitoimiston sanakirjasta: siellä ei sentään vielä ole lue “vanh.”. Sen sijaan suomenkielisessä Wikipediassa ATK on uudelleenohjaus sivulle Tietotekniikka.
Tieto- (ja viestintä-)tekniikka, IT, ICT ovat nykyajan lyhenteitä. Niissä on keskiössä se tieto, tekniikka, joskus viestiminenkin.
Mutta se automaatio on kadonnut.
Nykyään kaikki käyttävät tietokoneita koko ajan. Aktiivisesti käyttävät. Istuvat niiden edessä, vispaavat hiirellä, tökkivät sormella, naputtavat tekstiä, antavat komentoja.
Tänään ei ollut tee kupissa vaan puolen litran kulhossa. Yleensä syön keittoja ja kaikenlaisia tofusörsseleitä tästä, mutta tänään mätin laadukasta vihreää teetä reilun ruokalusikallisen pohjalle ja kuumaa vettä perään.
Illan tee on nimeltään lu’an gua pian ja se on peräisin muistaakseni Teepolusta. Ihan varma en ole, koska myyntipakkausta ei ole tallessa, vaan olen siirtänyt tuotteen tähän viehättävään lasipurkkiin.
(Jos muuten olet lähimmäiseni ja sinulla on ylimääräisiä nelikulmaisia lasipurkkeja, saat kaikin mokomin lahjoittaa niitä minulle.
Sain joululahjaksi erittäin mielenkiintoista uusiseelantilaista oolongia. Olen juonut tätä viime vuoden puolella pari kertaa, mutta nyt päätin maistella ajatuksen kanssa ja kirjoittaa analyysin.
Uusi-Seelanti on vähän mukavuusalueeni ulkopuolella. Yleensä juon lähinnä kiinalaisia, japanilaisia ja taiwanilaisia teitä. Korealainenkin on minulle vähän eksoottista kamaa. Oikeastaan en edes tiennyt, että Uudessa-Seelannissa kasvatetaan teetä!
Yleensä toisaalta Kaukoidän ulkopuolella kasvatetaan lähinnä mustaa teetä: Intiassa, Sri Lankassa, Nepalissa, Keniassa. Enkä erityisemmin välitä mustasta teestä yleensä. Mutta Uuden-Seelannin oolong kiinnosti kovasti, sillä oolong on lempparini teetyypeistä.
